maanantai 7. helmikuuta 2011

Anteeksi...Olen laiska,enkä kirjailija...:)

Hola,senkin pikku pallerot!
Ei olekkaan kulunut kuin 4kk viime kirjoituksesta,hävettää.Vaan liekö ainut asia mikä on jäänyt vuosien mittaan tekemättä...
Istun 01.40 Expressbussissa matkalla Mikkeliin.Syy siihen paljastetaan myöhemmin tässä kirjoituksessa...;)
2010 vuosi meni niiiin siivillä ja nopsaan,ettei meinannut perässä pysyä.Viimeksi kun kirjoittelin,oli lie elo-syyskuun vaihde,joten sen jälkeisiä tapahtumia en rupea yksityiskohtaisesti muistelemaan.Siinä ja siinä että muistan mitä eilen tapahtui.
Pääpiirteittäin meno oli seuraavaa:Hevisauruksen kanssa tehtiin pirusti keikkaa ympäri maata,leijonan osa niistä oli loppuunmyyty ja meininki ja fiilis myös työryhmässä sen mukainen!!Mutta vaikka kujeet ja hässäkkä oli ku Ameriiikasta,silti melkein eniten jäi mieleen niistä retkistä eräs 11:sta päivän keikkaputki ilman vapaapäiviä.Ja siitäkin vielä sen loppuvaiheet...6. keikka putkeen oli suoritettu komeasti,vaikka bussimme jo silloin hiukan antoi oireita tulevista ongelmista..Noh,matka kävi Oulun ohi kohti Pudasjärveä,jossa piti illalla paikallisessa urheiluhallissa musisoida.Päivinen päästeli menemään pellon laitaa,kunnes alkoi armoton huuto ja summerien mellakka kuulua kojelaudasta..Eipä muuta kuin levikkeelle,jossa sattui olemaan kelpo grilli.Nopsa diagnoosi:KAIKKI hihnat olivat lentäneet pellolle moottorista...Eihän meillä mitn työkaluja ollut,joten soitto Ouluun josta lähtikin intoa puhkuen huoltomies liikkeelle.Tunti wenattiin että seppä saapui mestoille ja siitä sitten porukalla hihnat paikoilleen.Mika löi koneen käyntiin,jolloin huomasimme että yksi laturin hihna(siinä koneessa on 2 laturia/hihnaa) luistaa.Ei tietty kitkasprayta kellään,joten ehdotin vanhaa kikkaa:CocaColaa liraus hihnan väliin?Seppä osti idean ja Mika kipaisi bussista Mikon harmiksi lasipullo Cokiksen josta heilautimme kulauksen Scanian hihnapyöriin.Johan otti hihna kiinni,ja otti niin hyvin että paloi poikki samointein...:(Keikan alkuun oli tässä vaiheessa aikaa 3,5h ja matkaa jäljellä vielä 73km.Tietty oli vielä vedettävä omilla kamoillakin,joten edessä olisi vielä pa:n ja valojen kasaus.Oulun Kongressitekniikka oli ohjeitteni perusteella kuskannut ja kasannut mestoille lavan.Joten kiirusta rupesi pukkaamaan...Hätistin remonttisepän piipaa-tahtia käymään Oulussa hihnan haussa.Matkaa kertyi edes takaisin kuulemma 54km,mutta seppä täräytti takaisin tontille alta 30min!!!Pakettiautolla ja oli vielä hyllyistä huoltohallin syövereistä haalinut kaikki maailman hihnat messiin!!Vittu miten loistava ukko,ISO kiitos hänelle!!
Ei muuta kuin kaikki hihnat koneesta uusiksi varmuuden vuoksi,bussi käyntiin ja paineita nostamaan!Totesi vielä seppä koneen käyntiin lähdettyä ja savun nähtyään:Jaa-a,taitaa olla pikkuisen muutakin remonttia tuloillaan...Kuinka oikeassa olikaan hän...:(
Anyway,bussi takaisin radalle ja puuta uuniin niin perkeleesti!Päivinen veti ku Vatanen perille,ja siellä jo Kongressitekniikan poijjaat olivat valmiina.Kello oli 16.30 kun bussin tavaratilan ovet aukesivat,ja 17.23 kun oli soundcheck tehtynä!!
Hämmentävä suoritus kaikilta,vaan oli hikikiiii...:)
Toki päivän luonteeseen sopi hienosti,että basistin korvamonitorikuuntelun lähetin hajosi soundchekissä.....:/
Keikka pois jaloista kuleksimasta ilman sen suurempaa dramatiikkaa ja purku.
Kävin ennen purun alkua käynnistämässä bussin.Tai yritin...Vaan eipä lähtenyt...
Kummallista...Pakkasta oli vain n. -10´c,mutta ei...No jätin webaston päälle ja menin poikien avuksi purkuun.Kyllä se siitä sitten lähtee...Ja lähtikin,vaan oli hankala se startti..Kylmä hiki kiiri pitkin selkäpiitä;mitähän tästä yöstä tulisi?
Agendana oli siirtyä Pudasjärveltä Rovaniemelle hotelliin nukkumaan.09.00 olisi paikalliseen ravinteliin load in.Väki kyytiin ja kohti pimeää erämaata.Jos olet käynyt Pudasjärvi-Rovaniemi seuduilla,tiedät ettei siellä ole mitään,ja siitäkin viedään puolet veroa...
Bussin normaalisti aika mukavan vahvasti vetävä kone oli jotenkin perhanan laiska...Ja laiskistui aina vain...Sitten,n.30km ennen Ranuaa,popparit tulivat bussin yläkerrasta komentosillalle valittamaan,että palanut haisee...Kanttaus pysäkille ja ulos kummastelemaan.Diaknoosi:teliakselin ilmapalje tyhjä,jonka seurauksena lokasuoja hankaa hiukan telipyörää...Ja sehän tiesi sitä,että matka loppui siihen!Siinä hiukan kikkailtiin ja koitettiin saada ilma taas bussin alustan syövereissä kiertämään.Se kapistus oli tehnyt saman "pilan" muutaman kerran ennenkin,ja vaiva oli loppunut aina yksinään kun malttaa odottaa x-määrän aikaa,yleensä 15-60min.Nyt ei rakkine palannut ruotuun,vaikka lähes 2h taisteltiin.
Oli aika minun ruveta suunnittelemaan varasuunnitelmaa.
Ja se menisi näin:Ranuan taksitolpalle soitto ja tiedusteluun josko sieltä liikenisi 1 tilataksi ja 1 normaali?Ja hetken työvuorolistoja sumplittuaan sieltä soitettiin,että autot ovat matkalla.Mahtavaa.Sillä aikaa ehdin saamaan kiinni samaiset Kongressitekniikan miekkoset,jotka jo toki olivat Ouluun ehtineet.Lupasivat toki kuormurin vuokralle,ja joutuivat raasut venyttämään baariin menoaan,että ehtisin saamaan auton haltuuni...:)
Taksit saapuivat 30min odotuksen jälkeen,ja eikun orkesteria,puvustajaa ja paitamyyjiä tilataxiin.Vaan eivätpä mahtuneetkaan.No rumputaiteilija herrasmiehenä lupasi jäädä pitämään tekniikan Peikkopojille seuraa bussiin.Tilataxi lähti kohti Rovaniemeä(130km) ja minä normi taksilla kohti Oulua(130km).Oulusta kuormuri alle ja takaisin kohti susirajaa.Siinä vaiheessa kun starttasin Oulusta,tuli Mikalta viestiä että bussin alusta oli ruvennut toimimaan...VITTU,niimpä tietysti!!!Mutta eipä mitään,n.5min myöhemmin tuli viesti,että kone oli sammunut itsestään eikä enää käynnisty...Pakkasta oli kuitenkin jo reilusti yli -20´c,joten rupesi pukkaamaan ajatusta mieleen,jotta paleltuukohan se techcrew vahvistettuna rumpalilla sinne bussiin???Oli kuin suoraan jostain kauhuleffasta tilanne,kun saavuin viimein perille bussin luo:Aivan pilkkopimeä erämaa,josta ilmestyy näkyviin ikkunat jäässä oleva vanha linja-auto...Peruutin kuormurin viereen ja säntäsin bussin yläkertaan katsomaan,liekkö ketään enää hengissä..Heppuset olivat tyytyväisen näköisenä sammun...Nukahtaneet sänkyihin peittojen alle ja kuorsasivat kuorossa...:)Kauhealla metelillä sain heput lähes tajuihinsa ja ylös sängyistään.Kertoivat lämmittäneensä glögiä microaaltouunissa,oli kuulemma pitänyt jäsenet lämpiminä.Niillä 3:lla tyhjällä Leijonapullolla tuskin oli ollut sen ilmiön kanssa mitn tekemistä...;)
Anyhow,seurasi maailman kännisin crossload:pa,valot ja backline piti siirtää bussin uumenista kuormuriin.Pimeä,-20´c pakkasta,tontti peilijäässä ja ukot aikalailla herkässä kondiksessa...:)
No kyllä ne rutiinilla ne mustat kuutiot kulkinetta vaihtoivat,ja sitten eikun nokka kohti Rovaniemeä.Kello oli 04.00.Voin sanoa että oli yksi pisimmistä 130km:n ajoista mitä olen 18v:n raskaankaluston urani aikana suorittanut...
Rovaniemellä oltiin n.06.00,ja eikun suorin vartaloin nukkumaan.08.30 herätys ja eikun venuelle ja kamaa tupaan.Onneksi pelkkä backline.
Soundcheck pois jaloista ja sitten olikin aika ruveta keksimään,millä ihmeellä saadaan väki liikkumaan loppurundi.Me tekniikan iirot voitiin toki kulkea sillä kuormurilla,mutta entä bändi ym??Ja tietty oli vielä joku vitun arkipyhä,ja kaikki liikkeet kiinni...2h:n soittelun ja nettisurffailun jälkeen sain vuokrattua pikkubussin,mahtavaa!
Sain myös kiinni Lauri Tähkä ja Elonkerjuun kuskin,joka lupasi tulla seuraavana päivänä Ouluun ja kuljettaa meitä loppurundin.Perkele kun oli hyvä fiilis,että saatiin asiat järjestymään!!
Bussihan on vieläkin siellä Ranualla.Joskin on kuulemma jo saanut uuden moottorin sisäänsä,ja palautuu Helsinkiin lähiviikkoina...:)
Sitten seuraava mieleenpainuva asia loppuvuoden keikoista oli ehdottomasti Barona-areenan veto.Yleisöä n.7000 ja jäähalli,on se mahtavaa olla "lastenorkalla" duunissa!!!;)
Sitten peli menikin Saurusleirissä rumaksi riitelyksi tekijänoikeuksista.Siihen aiheeseen en tällä foorumilla puutu enempää,sanompahan vain:Kunnia sille,jolle kunnia kuuluu!!!Myös tässä aiheessa......

Sittemmin työkuvioihin on ilmaantunut enevemissä määrin uusia tuulia.Ollaan tuossa kaikessa hiljaisuudessa ruvettu puuhailemaan suuremmassa määrin keikkabussien parissa yhteistyökummppanini kanssa.Mä tiedän,olen tiennyt jo kauan,että siellä on nyt tilaa uusille ideoille,ja kumppani uskoi sen ja lähti mukaan.Onneksi...:)
Perästä kuuluu,SANO!

Sitten viimein siihen aiheeseen,miksi ihmeessä istun nyt,03.00,täällä EB-bussissa kohti Mikkeliä???No äiti asuu siellä,vaan ei hänen luokse kyllä tähän aikaan ole menemistä...Enää näin aikuisena;)
Ei,vaan ikuinen poikamies,yksinäinen susi,Hakki on jäänyt koukkuun...Melkein 8v ehdin kulkea yksin,tosin ihan onnellisena,tietämättä paremmasta.
Nyt syksyllä teiniaikojen ihastukseni,Katri,otti FACEBOOK:ssa yhteyttä ja kääräisi meitsin pikkurillinsä ympärille...:)Hyvä on havina,jotta oisiko mies jäänyt kiinni,loppuiko rellestäminen ja pelkästään itselle vastaaminen tähän??
Toivottavasti.Olisi jo aikakin,sanoisi mutsi...;)
Juuri nyt tuntuu sika hyvältä,eikä ole horisontissa näkyvissä mitään,mikä muuttaisi tätä fiilistä.Taitaa olla aika ripustaa rinkka naulaan...:)
Kohta ollaan Heinolassa,enää tunti ja 20min matkaa jäljellä.Akku kiljuu laturia tässä Acerin raadossa,joten on lienee aika tallentaa tämä jorina,ennenkuin katoaa bittiavaruuteen...:)

Heippa taas hetkeksi...;)

Hakki

torstai 23. syyskuuta 2010

KIIRE!!!!!!

Hola!!

Perhana,kun on hoppu,jumaleishön kun on ollut vipinää!!Nyt itseasiassa on ollut aika rauhallista viimeiset 2viikkoa,mutta siihen palaan kohta...:)
Viimeksi olin mutsin häissä.Sen jälkeen ollaan kierretty Suomea Hevisauruksien kanssa aivan simona.Kävipä tuossa kuukausi sitten niin,että "hieno" Nokia N900:n rupesi viimeinkin niin paljon vituttamaan,että raahasin sen sitten huoltoon...taas...Ja siinä silmieni edessä huoltoseppä pyynnöstäni kopioi puhelimen tiedot muistikortille.PAITSI:se perhanen puupää päättikin sitten vahingossa alustaa sen kortin,eikä suinkaan kopioida puhelimesta tietoja siihen.Noooh,tietämättä sitä,luullen että tietoni on muistikortilla,annoin puhelimen huoltoon ja simsalabim:Hain kapulan pajalta,kortti sisään ja VITTU!!Tyhjää täynnä...Painelin pajalle takaisin ja pienen tutkimisen jälkeen seppä siellä myönsi virheensä.No sepä kiva,jopas helpotti!PAITSI että puhelimeni numerot/nimet,kalenteritiedot,viestit,kaikki oli edelleen bittiavaruudessa!!
Seppä lupasi selittää pomolleen asian,jospa saisin jotain korvausta;vaan eipä ole kuulunut mitään sieltäpäin...Ja miten lasketaan esim. menetetyt reilu 1000 yhteystietoa,joista osa on duunistani johtuen semmoisia,ettei saa Eniro 0100100:sta.Paljonko ne maksavat???Noo,menempä huomenna kysymään asiaa uudemman kerran,on nimittäin TAAS tämä saatanan vehje rikki.Sammunut tänään jo 4 kertaa taskussa...Rupeaa minun puolesta kohta olemaan Nokiat nähty.Onhan noita muitakin merkkejä,vieköön se uusi Nokian toimari paskan mennessään Jenkkeihin...
Ja koska kaikki kalenteritietoni on mennyttä,en siis muista enää,missä ollaan viipotettu viimeinen kuukausi...Sen voin sanoa,että kaikilla keikoilla on ollut aivan hitosti kansaa ihmettelemässä HeviSaurusta.Mieleenpainuvin keikka on silti ollut ehkä Oulun veto,jossain Suomen suurimmassa kesäteatterissa.Paikkaan mahtuu virallisesti 3400 ihmistä.Nyt oli pieniä ihmisiä,lapsiksikin kutsuttuja,lattiasta kattoon ja seinästä seinään,ja ulos jäi järjestäjän arvion mukaan n.2000...:(
Noo,eipä huolta,Ouluun tullaan takaisin muistaakseni marraskuussa.Otetaan club Teatria haltuun ja RÄYHätään se maan tasalle...:D
Hämmentävän hyvin oon onnistunut hoitamaan tonttiani.Se kiertuemanagerin rooli ei niinkään jännittänyt,sehän on jo tuttua,vaan se backlinerin puuha.Minun musikaalisuus kun loppuu ala-asteen viulutunneille(joojoo,tää jää sitten tänne...:),niin ei ollut mitään käsitystä rummuista,kitaroista,bassoista,koskettimista ym...Hyvin on soittimet jokatapauksessa pystyyn nousseet ja keikat rämpytelty.Pimeyden hallitsija,Mikko tosin tulee jelppaamaan aina jos ei sillä ole omia lamppuja messissä.Se on oikein kivaa.Kyllä tuolla keikoilla saa juosta,säätää,soveltaa,sopia asioita,hoitaa ja viuhtoa muutenkin,joten aina apu kelpaa..
Menihän tuossa eka levykin,Jurahevin kuninkaat,kultarajan yli!!Kova odotus tosin on,että se menisi vielä joulumarkkinoilla platinaa.Saapa nähdä.Viime vuonna julkaistuissa levyissähän kultarajahan on 15000 ja platina 30000.Tästä vuodesta lähtien rajat ovat 10000/20000,ja kun toinen levy,Hirmuliskojen Yö, julkaistiin muutama viikko sitten,sitä oli tilattu ennakkoon jo yli kultalevyn,joten se menee varmasti yli platinan!!!Ja juuri kuulin,että molemmat levyt on Suomen Virallisen Listan top-10:ssä,ei voi kuin myhäillä tyytyväisenä.Ensi vuonna tehdään rutosti keikkaa...;)
Jotkut ehkä tiesivätkin,että kuljeskelemme Kotiteollisuuden vanhalla bussilla,Neuvostoliitolla.Tuo harmaa,2kerroksinen sotaratsuhan on varmasti Suomen rumin keikkabussi,mutta toiminut hienosti ja meille sopiva hyvinkin.No mutta vanhahan se on,joten uutta tekisi mieli...Sanotaan nyt pikku kiusaukseksi ja vinkiksi:Kovasti semmoista suunnitellaan ja neuvotellaan...;);)
Tavallaan mä olen ollut "kesälomalla" turistihommista...Vein nimittäin ajokortin pollariasemalle huilaamaan...Ja vielä ihan oma-aloitteisesti...:D
Tiesin näet,että on jo 5rikesakkoa/2vuoteen ja 4rikkoa/1vuosi.Joten oli ilmeistä että pollarit pian kiinnostuu kortistani...No,nyt tuli semmoinen kuukausi,jossa kaikki keikat oli Hesassa,joten en kortittomuudellani aiheuta muille RÄYH-tiimiläisille ylimääräistä duunia.Marssin siis laitokselle ja ilmoitin haluavani korttini kuivumaan...:)Ja pienen kummastelun jälkeen pollari tarrasi korttiini kiinni kaksin käsin.Hetki rupateltiin ja mokoma ilmoitti että EU-direktiivin mukainen rangaistus olisi 3-5kk...Meinasi tulla paska housuun...Sitten se tokaisi,että kun toin pma-aloitteisesti kortin pois,olen toooooosi pahoillani ja tiedän olevani suurrikollinen,saan sen takaisin 5viikon päästä..:)TOSIN,pakko sen verran marista,että olen jokaista RIKEsakkoa vasten ajanut linja-autolla työkseni n.38500km!!!Se on piirua vaille maapallon ympäri/sakko...Mietiskelin tässä vain itsekseni,että jos esim. Siwan kassaneiti unohtaa jokaista 38500 asiakasta kohti kysyä:onko Ykkösbonuskorttia?,saako se kassaneiti porttikiellon sinne työpaikalleen 3-5:ksi kuukaudeksi.......?
Nooh,aivan sama.Ei kait tuo haittaa,jos hiukan ottaa välillä rennommin.Ekat 2viikkoa oli mennyt,ja laskeskelin olleeni bubissa 8:na päivänä...:)
Nyt on sitten palauduttu takaisin maan pinnalle,ja kovasti säädetään kaikenlaista Hevisaurukseen liittyvää.Tällä viikolla on Tavastialla uuden levyn eka keikka,levyjulkkarikeikat(2kpl) legendaarisella Tavastialla.Jasiitä rupeaa sitten taas täisi rähinä ja keikkaa pirusti....:)
Nyt puutuu niskat,pakko tehdä jotain muuta välillä...Palataan TAAS asiaan....:)
Terskis!!
Hakki

torstai 5. elokuuta 2010

Omituinen kiertue ja kesähäät......

Hola!
Joojoo,tiedän;on kulunut jo ainaskin 124v kun viimeksi naputtelin...Yritän kiristää tahtia,lupaan...
Tuo otsikko viittaa erääseen parin viikon rundiin,jonka hätäpäissäni ja kiireissäni lupasin tehdä sen kummemmin yksityiskohtia kyselemättä...VIRHE!!!
Jätän tästä nyt kaikki nimet pois,niin kellään ei mene paarma suuttimeen ja narukauppaan käy tie...;)
Agendana oli siis erään ryhmän kuskaaminen ympäri Suomi-neitoa,bussin ylläpito ja kuten eka aamuna ilmeni,myös auttaa 2:ien pienten PA-kamojen pystyttämisessä.
Olihan siellä messissä ihan teknikkokin sitä varten,vaan olipa luvattu mutkin siihen hommaan,kysymättä toki multa mitään...:)Eipä siinä,ei ollut iso vaiva,mutta kuitenkin...Käytiin siinä sitten vaikka missä kylissä,ja asuttiin bussissa,mikä oli virhe numero 2.Ei oikein maistuisi enää bussissa asuminen,nimittäin Suomen sisäisillä kierroksilla.Etenkään kun olivat buukanneet liian pienen bussin.Muutama hahmo niitten ryhmästä nukkui lattialla ja penkeillä,siis liian vähän sänkyjä...Not nice!Isomman tekniikan sinne toimitti,edelleen nimiä sanomatta,ison firman isot AMMATTILAISET,joille ei kannata ASIAKKAAN ominaisuudessakaan vittuilla tahi vähätellä osaamistaan.Uskon että asianosaiset oppivat läksynsä,jos edes tajusivat mistä oli kyse...Osa ryhmää aiheesta tiesi,osa ei....;)
On toki ihailtavaa rohkeutta innokkuutta osata kaikki maailman asiat ilman minkäänlaista kokemusta/tietoa,mutta jos ei osaa,voi ja pitäisi kysyä.Niin mäkin teen,KUN(ei jos)en jotakin asiaa tajua/osaa...Parempi kysyä kuin katua...:)
Noh siitäkin kiertueesta selvittiin ilman pahempia vammoja,joten ei muutaq kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä...:)
Seuraavana vklopppuna olikin edessä mutsin järjestämä jymy-yllätys:mimmi mennä läpsäytti naimisiin!!!MAHTAVAA!!Onhan hän jo vuosikaudet asustellut mielitiettynsä kanssa,ja kun heppu on osoittautunut oikeinkin kunnon Suomalaiseksi mieheksi,miksipä ei sitä sitten virallistaisi.Minä tykkään asiasta.Äiti on kovan ja rankan elämän elänyt,hurjan vahva nainen,jolle viimeinkin suo kunnolla iloa ja rakkautta.Täten siunaan liittonne.Pappi oli siinä vain nimellisenä virkansa puolesta...;)
Ehkäpä minäkin joskus sorrun moiseen.On ollut vain tähän mennessä enemmän tai vähemmän outoja,vaarallisia,petollisia tai muuten perseellään nämä minun suhteeni,joten katsellaan mitä tapahtuu,vai tapahtuuko?Nyt juuri elo on hyvää juuri näin,yksin mjutta onnellisewna työtä tehden ja hauskaa pitäen...:)
Olen junaasa ja läppärin akuu loppuu,pitää lopettaa.
Terskis!

lauantai 12. kesäkuuta 2010

RÄYH!!!!!!!!!

Hola!!
Anteeksi te kaikki 8,5miljoonaa aktiivista lukijaani,kun on ollut hiljaista...:)
Nyt on menty niiiiiin kovaa ympyrää pitkin maata,että huhhuh!Palataampa huhtikuun alkuun:Kollegani,Don Kurvinen soitti ja uteli halukkuuttani lähteä backlineriksi lasten heviorkesteriin...Tuota noin,mulla taisi olla jotain muuta...No kävimpä kuitenkin Youtubesta kurkistamassa,mistä mahtaa olla kyse...Ja heureka!!!Ei tämä olekkaan mitään hiihtomyssy päässä vedettyä höpöhöpöä,vaan sika siistin näköiset dinosauruspuvut päällä soitettua ja laulettua tuplabasarijyskettä.Homma rupesi siihen malliin kiinnostamaan että soitto takaisin Kurville ja lounaalle tilannetta kummastelemaan.Kättä päälle,ja meikästä oli tullut Komppi Mompin,Milli Pillin,Riffi Raffin,Muffi Puffin ja herra HEVISAURUKSEN soitinteknikko...:):)
Ensimmäinen keikka Haapajärvellä.Kovasti oli opeteltavaa,olihan meikän ensimmäinen backline keikka ikinä.Pikkuhiljaa hommaa haltuun saatiin ja keikka käyntiin.Ja mitä kummaa:Loppuunmyyty keikka ja mikä meininki!!!Nyt ollaan asian ytimessä!Keikka pois kuleksimasta,vehekset linjuriin ja eikun Hesaan.Yksi monista mainioista puolista tämän orkesterin kohdalla on soittoaika:tälläkin keikalla 15.00...:D:D
Eipä ole kamala ikävä yökerhoihin ja 01.00 keikkoja...Jos viikon eka keikka on kovinkin kaukana,lähdetään liikkeelle jo edellisenä iltana,niin ei tartte sitten kaamean aikaisin lähteä heräilemään...
Hesaan päästiin,kamat varastoon ja kotio nukkumaan.Aamusta sitten turistihommiin.Näitä aikoja rupeaa alkamaan turisteja Helsinkiin valumaan,joten ei tartte ihmetellä mitä puuhaisi vapaapäivinä;semmoisia ei juurikaan ole...:)
Koko viikko siis ulkomaan eläviä kärrätessä kului,ja sitten koittikin jo lauantai ja Hevisaurusta Hämeenlinnassa,tarkemmin Verkatehtaalla jota myös Suomen parhaaksi keikkapaikaksi on mainittu.Eikä suotta!!Oli mun eka kerta kyseisessä mestassa,mutta toivottavasti ei viimeinen.Mainio henkilökunta,hyvät pukuhuoneet,helppo roudaus jne!
Tupa taas loppuunmyyty ja lapset hurmioissaan kun Saurukset "karjahtelivat"...:)
Käyhän lavalla myöskin kaunis intiaanityttö sekä pelottava Rosvo Roope.
Outi,joka kaikki puvut on tehnyt,on tehnyt kyllä aivan widun hyvää ja kovaa duunia!!
Saattais jäädä monilta noi puvut ompelematta,ovat nimittäin niiiiin komeat,mielikuvituksekkaat ja kestävät ettei mitn rajaa!!
Verkatehtaalla oli valoissa Stoltin Tommi,ja tämä jäikin miehen toistaiseksi viimeiseksi keikaksi Hevisauruksen kanssa.Miekkosella on niin monta rautaa tulessa,ettei meinaa ehtiä mukaan,joten Laineen Mikko siirrettiin pimeyden valtiaaksi eli valotiskin taakse.Tommille vaan menestystä,ammattiukollahan menoja riittää mm. Tarja Turusen joukoissa...:)
Verkatehtaalla tuli miksauspöydän taakse ekan kerran seisomaan Päivisen Mika.Kurvi oli jossain muulla keikalla.Tämä kuviohan tulee toistumaan tänä kesänä ja vuonna aikas useasti,kun Kurvi tekee myös Uniklubia ja Päivinen Smakkia ja Parkkosen Peteä.Äijät sitten vuorottelevat Saurusten etupäässä.Molemmat mahtavia hahmoja ja jäätäviä ammattilaisia,joten mikäs on ukkojen kanssa töitä tehdä.
Taas keikalta himassa jo 21.00 eli parhautta!!:)
Sitten olikin taas aika hymyillä turisteille,ja siinä menikin seuraava 2viikkoa...
Huhtikuun vika vkloppu ja Kalajoki&Seinäjoki agendana.Bussimme "Neuvostoliitto"(EX-Kotiteollisuus)oli katsastamatta,joten Arjolta bussiksi lainaan Anna Abreun linjuri,punainen paholainen.Perjantaina liikkeelle ja koko päivä köröttelyä kohti Kokkolaa.Hotelli Kaarleen yöksi,ja illalla järkyttävä ruokavirhe..."Mennäänkö iltapalalle hotlan raflaan"?"Joo,käydään ottaa iltaolut ja joku pieni ruoka"...
2h myöhemmin maha maailman täyimpänä valtavaa hampurilaista ja 2olutta huoneeseen röhkimään...:P
Puolen päivän nurkilla linjuria käyntiin.Aulassa nähtiin Martina Aitolehto,oli kait ollut jossain keikalla jossain...
Tunnin ajo ja saavuttiin Kalajoelle,huvikeskus Merisärkkään.Tuo lakeuksien mahtava livepyhättö siellä jo odotteli.Klamydian poijjaat olivat ilmeisesti olleet edellisenä iltana,ainakin lavalle jääneistä Biisilistoista päätellen...:)
Keikkamyyjämme Kaunisveden Timokin kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan.Ja ylpeä oli varmaan suojateistaan;tupa taas täynnä ja orkalta mahtava keikka!!
Kamppeet taas linjuriin ja kohti Seinäjokea.Siellä oli oleva seuraavana päivänä keikka,joten sinne yöksi.Eipä tertte sitten niin kovin aikaisin herätä...:)
Laukut hotelli lakeuteen ja kipin kopin D:uni nimiseen kuppilaan iltaoluille.Taisin revitellä kunnolla,kun hörppäsin oikein 3 isoa olutta...Hyi mua...;)
12.00 sitten techcrew bussiin ja Seinäjoen urheiluhalliin roudaamaan.Ja pian paljastuu ongelmia...Paikan voimavirtapistokkeet ovat aivan toisessa päässä tupaa,eikä meidän kaapeli yllä lähellekkään...Hetki pään raapimista ja idea:Oiskohan Aholan Kimmo kotikonnuillaan?Mieshän miksaa mm Nightwish-nimistä orkesteria ja monia muita,joten Kimmon nurkilla olo oli enemmän kuin epätodennäköistä...No mutta,otin kännyn taskusta ja soitin kuitenkin.Ja kuinka kävi!!Kimmo oli n.3km:n päässä,ja vielä autolla liikenteessä!Kerroin ongelmamme ja mies lupasi auttaa.Ja kas,20min myöhemmin Kimmo kävelee tupaan mukanaan 40m kaapelia!!:)
Soundcheck pois jaloista ja jyrsimään maukasta kinkkukiusausta.Halli loppuunmyyty.NICE.Reilusti yli 1000 henkeä ja silleen.Keikan jälkeen Kimmo ilmestyi mestoille hakemaan kaapeliaan ja tulipa oikein tutkailemaan rumpukioskiakin.Se kun ei ole ihan normaali.Koska yleisönähän on lapsia alkaen 1v,on volyymitasot pidettävä mahdollisimman matalana.Ratkaisuna tähän on ns. trigatut rummut,joissa ei ole kalvoja vaan verkot joista mikeillä otetaan lyönnit talteen ja ajetaan ne rumouaivojen kautta PA:han.Loistava meininki!Keikkavolyymi on pidetty alle 90db:n,ja se on vähän se.Mutta ipanoiden korvat eivät saa mennä särki...:)
Tosin juuri tänään Päivinen mittasi yleisön omaksi meluksi 105,8db,kun huusivat encorea...:D:D:D
Kimmolta kovin yritettiin udella,mitä ollaan kaapelin lainasta velkaa.Mies murahti vain:tarjootte joskus kaffet ni eikös se ole siinä....Toki,onhan alalla sanomaton käytäntö,että kollegaa autetaan aina pyyteettä hädässä,ja eiköhän joskus päästä Kimmon kanssa tasaamaan tilit....:)
Noh,siitä sitten pikkuhiljaa lampetta kyytiin.Tai ei nyt ihan niin pikkuhiljaakaan...Keikan loppumisesta 70min ja kaikki romut oli kyydissä.Reipasta duunia sano!!Lomps Hesaan ja unille.
Taas viikko turisteja.Nyt rantautui Helsinkiin jo eka iso ulkomainen risteilylaivakin tänä kesänä.Sieltä sitten haetaan turisteja kymmenillä busseilla kiertoajeluille,Porvooseen,Sibeliuksen majoille ja vaikka minne...
Lauantai ja eikun retkelle taas kera Sauruslauman!Karttapallosta suunnaksi Myllykoski.Mulla on entisen perheeni kanssa ollut siellä joskus muinoin talo,joten pitäjä olisi tuttu..................Paitsi että muistin hallit ja koulut väärinpäin,ja ajoin väärälle puolelle pitäjää...Tästä kuulen edelleen piruilua...:)
Aamu alkoi jo "hauskasti",kun valovelho Mikko myöhästyi lähdössä 9min,ja sitten myöhästyimme Pukaron Paronin kuuluisalta buffet aamiaiselta,arvatkaapa montako minuuttia....Mikko kuulee tästä edelleen...:D
Keikka mainio,loppuunmyyty taas ja järjestäjät ymmällään suosiosta...:)
Kotiin sieltä sitten sohvautumaan.Nyt rupeaa näkymään jo kesän tulo kalenterissa.Niin on kiirus kokoajan ettei ehdi muuta kuin duunia vain.Mutta kun on niin pirun mukavia nämä mun molemmat duunit,niin ei ne edes duunilta tunnu.Olen onnellinen ja onnekas siinä suhteessa,tiedän...:)
Viikko taas mennä luirahti,joten hupparia niskaan ja kohti Saurusmaata.Kesän ensimmäinen oikeastaan festariveto olisi edessä.Vantaan kaupunki täyttää jotsin mahtavia vuosia,joten sinne Vantaan lapsia viihdyttämään!Hyppäsin aamusta aikaisin metroasemalle aikomuksena ajella Kontulaan hakemaan kuorma-autoa ja kamoja Kurvin kanssa.Tietty edellinen metro meni nenän edestä ja seuraava tulisi 10min päästä..Ei auta,wenattava on.No sinne kyytiin ja matkaan.Itäkeskuksesta kyytiin änkeää 3 nuorta vartijan alkua jotka hoksaavat,VÄÄRIN!,eivät minua vaan "hiukan" juopuneen laitapuolen kulkijan.Ja ei muuta kuin metro seis seuraavalle pysäkille ja pojat kiinni kulkuriin..Eikä mihinkään!Kuuluu vain PERKELE,kun kulkuri ilmoittaa kieltäytyvänsä poistumasta metrosta...Teki mieli mennä itse poistamaan se ukko sieltä ja samalla ne wanna be-vartijat.Olihan niin hampaatonta puuhastelua...
No varmaan 2-3min ukkoa härnättyään saivat sen ulos ja matka jatkuu.20 min sitten myöhässä ja Kurvi wenaamassa.Arvatkkapas kenen piikkiin menivät aamukahvit...:)
Eipä siinä,varastolle ja kuormuria käynnistämään.Ja ei lähde.Akku tyhjä.Ilmeni että edellinen käyttäjä oli jättänyt tavaratilan webaston käyntiin joka tietty tyhjentää aikanaan akun...Se seikka,miksi se lämmitin yleensäkkin oli päällä ollut,jäi arvoitukseksi.Edellisen päivän lämpötila oli näet lähes +30´c...Eräs,muuten toki mahtava kollega,tuntekoon tästä piston syrämmessään...;D
Mutta,ongelmissa siis oltiin.Ratkaisu:Kurvi rattiin ja heittämään mua Linnanmäen parkkiin.Siellä olisi tyhjänä Annan Bussi,johon saimme luvan puuttua.Kiiruusti sillä toiselle varastolle hakemaan dinopukuja ym.Toki tässä kaikessa kiireessä hukkasimme eräät avaimetkin,jotka sitten löysimme keskeltä pihaa...Perillä vetomestoilla nippanappa ajoissa,ja eikun kammotahtia kamoja kasaan ja lavaa kohti.Keli mitä mainioin ja ihmiset hymyileviä,joten eikun hevit soimaan minuutilleen ajoissa!Hyvä me!!Porukkaa niin pirusti ja valtavien suosionosoitusten saattelemana kamat takaisin varastoon ja palauttamaan bussia.Anna olisi itse illalla keikalla samassa paikassa,joten vein ajoneuvon suoraan heidän varastolleen,jossa crew olikin jo valmiina laatikoiden kanssa.Noh,ihanat mustat latikot kyytiin ja takas Vantaalle...Itsellänihän olisi seuraavana päivänä duuniin meno vasta illalla,joten muutama sihijuoma olisi tosiasia...;)
Sempä seurauksena muisti hiukan pätkii,joten nyt on vetäydyttävä peiton alle muistelemaan,mitä kummaa sitten tapahtui.....;)
Seuraavaa kirjoitusta teidän,miljoonat lukijani,ei tarvitse odottaa kuukausia...:D
Teemana tulee olemaan:Nuorta Suomea ja kesähäitä...:)

Terskis!!
Hakki

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Mike Monroe...

Hola!
Kummankin kaa oli siis ohi,ja seuraava projekti uunista ulos.Ja sehän oli Mike Monroe.
Hemmo on siis nykyään Hanoi Rock´s hiljennyttyä heittäytynyt soolouralle,ja ompa hieno asia että on.Lauantai aamuna sitten bussi Tavastian ovelle.Hetki odotusta ja johan Mehtis paikalla raahustikin.eipä ollut vaan tyypillä avaimia Tavastialle.Noooh,nekin löytyi sitten miksaaja-Antin taskusta,kunhan saimme hemmon hereille hotellista.20min myöhemmin kamaa bussiin kiiruulla ja kohti hotelli Presidenttiä.Ja siellähän muusikot olivat jo asennossa.ammattiheput on yleensä ajoissa,0-budjetin heviorkat on luku toinen...:)Punkkarit rattaille ja kohti Turkua.Klubi olisi venuena,ja mikäpä siinä,mahtava mesta keikkailla.Kaikki toimii,ihmiset on mukavia ja ammattilaisia,ja asiat ovat niinkuin sopparissa seisoo.Pienen infokatkoksen takia meninkin normin Holiday Innin sijaan Omppuun yöksi.Mutta se paljastuikin erittäin positiiviseksi ylläriksi!Suosittelen.Keikkaa en jäänyt kay´tselemaan,keskityin hotellissa sähköpostien ja tarjousten tekemisen ihmeelliseen maailmaan.Thai-ruokalasta illalla iltapalat huoneeseen ja unille.Parhautta!
11.00 sitten takas Klubille aamupalalle ja soittimia bussiin,pitkätukat kyytiin ja kohti kotia.Helppo homma.
Nyt on ruvettava vetämään pukua päälle.Olen lähdössä hakemaan Tallinnan laivalta epäonnista ryhmää,joka on joutunut sen Islantilaisen tulivuoren tuhkien kynsiin.
Palataan myöhemmin...
Terskis!
Hakki

Kummankin kaa,ja mukana myös Vesa....

Hola!!
Jopas taas vilisti päivät ja viikot eteenpäin...No nyt tässä Salkkareita odotellessa muutama rivi...:)
Antit ja Annat saatiin hoidettua,joten uutta matoa koukkuun.
Oli kalenteriin ilmestynyt Kummankin kaa ja mukana myös Vesa.Kyseessähän on siis siitä pirun ärsyttävästä TV-sarjasta juonnettu näytelmä.Ohjelmassa oli keikat Lahdessa,Lappeenrannassa ja Varkaudessa.Timba oli saanut "uuden" bussin jolla matkaan lähdettiin.Junnu siis normisti hoitaa tätä projektia,mutta nyt oli myös Hietalan Marco hätistellyt Tarot-orkesterin rundille,joten Junnu meni niitä auttamaan,ja mä Junnua sitten tuuraamaan.
Joten ei muuta kuin produktio kyytiin Helsingistä ja kohti Lahden Sibeliustaloa.Munhan ei tarvii tässä produktiossa hoitaa muuta ku ajaminen,mutta en sitten malttanut pitää näppejäni erossa...Pian huomasinkin olevani tikkailla ripustamassa lavasteita..Niitä nyt toki oli tosi vähän,joten helppo homma.Ja eikun syömään...:)
Lahdessa oli 2 esitystä,molemmat loppuunmyytyjä....Katselin itsekkin toisen niistä,ja kyllä siinä tirskua sai!Suosittelen myös miehille;valaisee paljon naisten sielunelämää ja mielenlaatua....;)
Esitysten jälkeen kamat bussiin ja kohti Lappeenrantaa.Siellä sitten oltiin 3 yötä hotellissa peukaloita pyöritellen.Ainoat hommat oli eka päivänä taas kasata ne lavasteet ja kuskata arvon taiteilijat Lappenrantasaliin ja takas hotlaan illalla...
Easy money,baby...;)
Lappeenrannassa oli kait 6 esitystä,kaikki loppuunmyytyjä...
Ja nyt alkaa ns. piiiitkä duunipäivä...Eli 10.00 hereille ja aamupalaa.11.00 kohti Varkautta,ja paikallista salia.14.00 perillä siellä taas normia hommaa;lavasteita,hyvää ruokaa,2 esitystä,ja sitten illalla kamat kiiruusti kasaan ja bussiin sekä kohti Helsinkiä.Alunperin oli tarkoitus jäädä Varkauteen yöksi.Sain kuitenkin puhuttua porukan päät pyörryksiin ja yöajo oli tosiasia.Kaikki pelkästään sen takia,kun mulla oli tiedossa niin perkeleesti vielä hommaa,ennenkuin pääsee nukkumaan.Jokatapauksessa,22.00 oli kamat ja ihmiset bussissa ja eikun puuta uuniin.Vietiin näyttelijät koteihinsa Hesassa,jaettiin kamat 3:een eri varastoon ja eroon pääsin kaikista 03.00.Ja siitä sitten suoraan kohti Tamperetta.Siellä linja-autoasemalla bussin vaihto 05.00 ja samantien takaisin kohti Helsinkiä.Matkalla safkaa jostain paskalta Abc:ltä ja Hesassa 07.30.Kisahallilla oli sitten edessä ns. Crossload,eli kamat bussista toiseen.Nyt se tarkoitti Anna Abreun pa-,valo- ja soittokamat yhdestä bussista toiseen bussiin ja pakettiautoon...Ärsyttävää hommaa,ja kaikki tämä vain sen takia että Anna Abreulle luvattu bussi olikin omistajan toimesta luvattu myös Riku Niemi Orkestralle...Noh,Riku Niemen väki oli lähdössä lappiin ja Anna Abreu Lohjalle,joten bussin sai Riku Niemi.Annalle sitten järjestin bussin ja pakettiauton,millä saivat mennä Lohjalle.09.50 Riku Niemen ryhmä rupesi kerääntymään Kisahallin pihalle.Viimeiset kamat bussista toiseen,bussin luovutus ja sitten:Nukkumaan!!!Rupes olemaan 24h duunia,950km,muutama roudaus ym. takana,joten eiköhän se riitä tältä erää...Että siinä on sitä roudarin glamouria,mistä jotkut puhuu.....................;)
Jaahas,taisi Salkkarit loppua,ja loppui näemmä myös Sali...:(
Ensi kertaan,ja siitä semmoinen vinkki,että legendaarisen rockbändin(lopetti joku aika sitten) solisti.Nykyään sooloura.Iso valkoinen tukka.Valtava fyysinen kunto 48v:ksi...:)

Terskis!
Hakki

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Melkein lomaa...

Hola!

Saksan teinipoikien jälkeen ohjelmassa oli leppoista tilausajelua,ja yksi keikka torstaina Haloo Helsingin kanssa On the Rocksissa.Tonttina oli valohommat,ja kun oltiin Hesassa,ei mun tarvinnut edes ajella millään eikä minnekkään.Joten leppoista hommaa oli,tulinen keikka orkalta ja ihan ok onnistuneet valotkin,vaikka itse sanonkin...:)Siitä sitten muutaman oluen kautta kotipesään tuhisemaan...
Sitten seuraavana päivänä piti alkavan alkuvuoden ekan vapaan vklopun.Eletään siis tässä vaiheessa tarinaa viikkoa 10....:)Tarkoitus oli ostaa vitusti viinaa ja suunnata Espooseen kotibileisiin.Suunnitelma piti siihen asti,että viinaa ostin kuorma-autollisen ainakin,ja ehdin bileisiinkin.Oltuani siellä tunnin,puhelin soi...
Kollegani,Dr.Skyttä siellä soitteli,ja valitti että paskat meinaa tulla housuun ja yrjöt lentää valopöydälle...Oli norovirus iskenyt ukkoon ja tosimielellä....:(Jäbä oli siis Espoossa keikalla Kaija Koon crew:ssä,roolinaan valoshow.Nyt oli kuulemma niin,ettei millään pystyisi vetämään keikkaa,joten pyysi mua tuuraamaan.Onhan tiedossa,että jos noro pääsee kimppuun,on konstit vähissä.Siinä ei kyllä kukaan pysty tekemään yhtään mitään,saati sitten vielä duunia.Hiukan kirveli ajatus vapaitten menetyksestä,mutta eihän frendiä jätetä pulaan,vai pitäiskö sanoa "kuraan"...;)Siispä lonkeromuki sivuun ja kahvimuki käteen.Taksi alle ja kohti pelipaikkaa.Mikko oli onneksi ehtinyt kasata lamppusetin ennen ripulointia,joten ei muuta kun ottamaan valopöytää haltuun.Kotibileväki oli onneksi Kaijan faneja,joten sieltä sain hyvää vinkkiä mitä biisejä mahtaisi keikalla tulla,ja eikun youtubeen ottamaan niitä haltuun...:)Keikka alkoi ja valot syttyi.Sitten,kait 3:ssa biisissä,ne meinasi oikeasti syttyä...Joku poke tuli kiljumaan hädissään,että joku kone savuaa lavalla.Minä siihen,että se on savukone!!!Poke kiljuu takasin,että ei kun sen viereinen!!!VITTU SENTÄS!!!Monitorihemmo Rahkon Pekka oli onneksi myös huomannut asian,ja oli ultimate rohkeana heppuna ottanut vain voimavirtakaapelista kiinni ja repinyt sen seinästä irti...Sanompa vain,että todellinen hengenvaara oli tosiasia...Noh,baari säästyi tulipalolta,ja meikän valoshow kutistui puoleen...:(
Äkkiä keikka pois alta ja takasin bileisiin...
Ei siellä sitten enää ruvennut lonkero maistumaan,joten laitoin pojille viestiä,että hoidan seuraavankin päivän Kaijan keikan.Joten 12.00 Espooseen roudaamaan ja kohti Porvoota.Siellä nopsa roudaus sissään,kamat ripeasti pystyyn ja syömään...(kyllä me muutakin tehdään rundeilla kun syödään...;)Sen illan keikan tavoite meidän crew:lla oli ainoastaan,ettei mitään hajoatai pala,eikä kukaan loukkaannu,ainakaan fyysisesti...;)No keikalla ei mitään näistä käynyt,mutta 05.00 tuli Pekalta txtviesti,että noro oli iskenyt myös häneen...Ei siinä auttanut,kun Tukian Matin kanssa kahteen tyttöön kamoja aamulla kasaamaan ja roudaamaan.Kun bussi lastattu,Pekka raahaamaan mukaan ja kohti Hesaa.Hyvin se vkloppu sitten aiinä sujui,vaik ne menetetyt vapaat aluksi harmitti.Tällä alalla on harvinaisen solidaarista ja sosiaalista porukkaa duunissa.IKINÄ ei jätetä kamua pulaan(kuraan;),aina jelpataan kun voidaan ja nauretaan jälkeenpäin helvetisti....:D
Eihän sitä ikinä tiedä,vaikka itse sairastun ensi yönä,ja silloin voin tarvita juurikin Dr.Skytän apua...
Sitten seurasikin seuraava viikko ja normia turistihommaa.
Vkloppuna olikin vuorossa Anna Abreun ja Antti Tuiskun "Popin kuninkaalliset"-kiertueen vikat keikat.Perjantaina Jyväskylän Paviljonki,Ahdin valtakunta...;)Sinne sitten taas 2:lla bussilla,Hannes toisen hanoissa.Rentoa matkailua sinnepäin hyvän läpän lentäessä.Perillä soundchekkiä,ruokaa:),oleilua,ja otimpa 2h:n kauneusunetkin.Ei riittänyt tälle naamalle,mutta mieli oli virkeä kun lähdettiin yöllä kohti Hesaa...:)
Matka sujui oikein mukavasti,vaikkakin jouduttiin matkalla wenaamaan ns. bilebussia,koska ihmiset eivät uskoneet mua...:)Ei siitä sen enempää,asianomaiset tuntenevat piston sielussaan....:);)
Niin,ja se bilebussi meinaa sitä,että jos ollaan 2:lla tai useammalla bussilla rundilla,yksi bussi on niille,jotka ei halua dokata vaan esim lukea,nukkua,katsoa leffaa ym,ja toinen ns. dokudösä...;)
Lauantaina oli sitten vika veto sitä AA&AT:n rundia.Se oli mulle vapaapäivä,mutta kävin kuitenkin mestoilla Kultturitalolla moikkaamassa tutut läpi.Keikan jälkeen sitten pienimuotoiset karonkat hyvän ruuan merkeissä.Olin vesilinjalla,olihan aamulla taas turistilauma wenaamassa...:)
Seuraavaan jorinaani liittyvä vihje on:Kumman kaa olisit.....:);)
Terskis!!
Hakki