Hola!
Keskiviikkona oli vuorossa yksi vuoden hauskimmista duunikeikoista.Monta vuotta putkeen aina tammikuun aikana on eräs Helsinkiläinen yksityiskoulu järjestänyt Vihdin hiihtokeskuksessa koko koulun (ala- ja yläasteen) ulkoilupäivän.Yhtiömme on saanut kunnian jo ainakin 5vuotta putkeen järjestää kuljetukset.Sinne sitten nytkin mentiin,tälläkertaa reilun 10:n bussin voimin ja tyhjennettiin koko koulu.Mikä siitä tekee hauskan duunikeikan,on se lasten vilpitön riemu kun pakataan bussia,ajellaan letkassa Vihtiin,lasketellaan,hiihdetään,juodaan kuumaa mehua ja jyrsitään makkaraa.
Voi kumpa aikuisetkin voisivat joskus olla tyytyväisempiä vähempään,ja hymyillä sen iänikuisen valituksen ja mökötyksen sijaan...:)
Noh,siitä selvittiin kunnialla ja olikin vuorossa vapaapäivä.Käytin sen sohvan kulutuspinnan testaukseen....:)
Perjantaina sitten SMG:n kanssa kohti Tamperetta ja Klubia.Loppuunmyyty taas etukäteen,ja mielestäni orkesterin kovin keikka ikinä!!Innostuin itsekkin hörppäämään oikein 6 olutta sen innoittamana.Minut tuntevat kollegat tietävät,etten juo rundeilla juurikaan ikinä,useimmin en ensimmäistäkään olutta.Vihaan darrassa askartelua yli kaiken.Toki joskus pääsee matkoilla hiukan juhlimaankin,mutta harvinaisia ovat ne hetket,eli siinä sitä roudarin glamouria...:)
Lauantaina sitten iltapäivällä kamat bussiin ja kohti Suomen Turkua,ja paikallista Klubia.Myöskin tämä keikka loppuunmyyty etukäteen,mikä on aina hienoa,mutta etenkin tammikuussa se on erityisen hienoa!!!
Taas järkkykova keikka orkalta,mutta nyt kiinnitti huomiota vielä sitäkin enemmän yleisö...Olipa Turkulaiset hyvällä asenteella ja fiiliksellä liikkeellä!!Ziisus,oli niin hienoja reaktioita ja raivokkaita abloodeja,että jopa "letku" Lehtinen rumpujen takana oli ihastuksesta ymmyrkäisenä...:)
Turusta sitten kohti kotikylää.Tavaroiden ja ihmisten tiputtelua muutamiin paikkoihin,ja sitten olikin aika lyödä kättä orkan kanssa ja erota puoleksi vuodeksi.
Onhan heillä toki vielä 12.2 Hyvinkäällä keikka ennen Terhin mammalomaa,mutta itse en sinne ehdi,vaan Einari tuuraa.Samaan aikaan näet alkaa Anna Abreun ja Antti Tuiskun "Popin kuninkaalliset"-rundi,johon olen luvannut kantaa korteni kekoon,mutta siitä lisää tuonnempana...
Mainitsin aiemmin hommanneeni uuden lelun,Nokia n900:n...Olen sen kanssa nyt viikon taistellut,eikä kyllä toistaiseksi ole vakuuttanut kovinkaan vahvasti...Paljon on lyöty mun suunnalta toivoa tuleviin päivityksiin,mutta saapa nähdä.En hauku ja tyrmää tota kapulaa vielä,annetaan sille nyt hetki aikaa ryhdistäytyä...
Mikä mua on ilahduttanut ehkä eniten viime viikkoina,on TALVI!!!Olenhan Mikkelistä kotoisin,ja mun lapsuudessa talvella oli metri lunta ja -20´c kokoajan,ja sitä kaipaan..:)Nyt sitten jostain luonnonoikusta myös Hesassa on oikea talvi,ja se on NIIIIIN siistiä!!Ilma ja kelihän on AINA asenne kysymys.If you can´t take the heat,don´t go to sauna...:)Huomenna pitäis illalla saapua seuraava lumimyrsky eteläsuomeen,joten sitä odotellessa...:)
Nyt avaan pistaasipähkinäSÄKIN,ja rupean surffailemaan telkkarin kummallisessa maailmassa...
Terskis!
Hakki
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti